Project Rouhis

Project Rouhis on lahtelaisen yksinhuoltajaäidin Riikan ja hänen poikansa Veetin yhteinen projekti, jonka tavoitteena on saada homeelle menetetty koti takaisin. Vuonna -45 rakennettu unelmien rintamamieskoti osoittautui vuosia myöhemmin asuinkelvottomaksi homeen takia, ja pienen tuumaustauon jälkeen Riikka päätti pelastaa kodin.

Pankki ei myöntänyt enää lainaa, mutta se ei lannistanut sitkeää Riikkaa. Riikka aloitti varainkeruun Mesenaatin kautta, jossa myi vastikkeina mm. taidekortteja, Rouhee Kahvia, emalimukeja ja Satu Loukkolan taidetta.

Yhteisön ja paikallisen median voimalla sana kiiri eteenpäin ja mukaan talon talkoisiin ilmoittautui myös yrityksiä ja mahdollisuus markkinapaikkoihin. Yksityisten ja yritysten sekä taloudellisella avulla että työpanosten avulla Project Rouhis on saanut hyvän startin ja unelma omaan kotiin takaisinpääsystä on askeleen lähempänä.

PPD on ollut mukana projektissa paino- ja pakkaustuotteiden osalta, joissa on huomioitu talon henki ja kierrätysaate. Projekti on hyvä esimerkki siitä, mitä yhdessä tekemällä voidaan saada aikaan.

Rouhiksen tarinasta lisää: www.facebook.com/projectrouhis