Sauli Vuorinen Painotalo Plus Digital Oy:n toimitusjohtajaksi

Sauli Vuorinen Painotalo Plus Digital Oy:n toimitusjohtajaksi

Kirjapainotekniikan insinööri Sauli Vuorinen tarttui helmikuussa Mediatalo Keskisuomalaisen Painotalo Plus Digital Oy:n (PPD) ruoriin.
Painotalon toimitusjohtajana Vuorinen on palaamassa juurilleen. Ura Keskisuomalainen-konsernissa alkoi 1987 kesätöissä Painotalo Keskisuomalaisen lomakekoneen apulaisena. Vuorinen on ollut töissä muun muassa Keskisuomalaisen lehtipainossa, Koliprintissä, Sisäsuomessa ja Lehtisepillä.
PPD:stä Vuorisella oli jo etukäteen hyvä kuva.
–Hiton hyvä painojälki, toteaa Vuorinen ensimmäistä mielikuvastaan.
–Täällä huomaa, että painojäljestä halutaan olla ylpeitä, kuvankäsittely ja värienhallinta ovat erittäin hyvällä tasolla. Painotalossa on jatkuva sutina päällä, koneet käyvät ja paperia liikkuu – ihan mahtava fiilis.

Painotalossa suurten muutosten aikaa

PPD:n lähihistoriassa on tapahtunut isoja muutoksia, kun Keskisuomalainen-konsernin painotalo Uusimaa ja ESA Print yhdistyivät vuonna 2015. Vuoden 2016 joulukuussa painotalo siirtyi kokonaisuudessaan Keskisuomalainen-konsernin omistukseen, kun konserni teki kaupat koko Mediatalo ESAsta. Vuoden 2017 helmikuussa Mediaseppien digipaino siirtyi PPD:n toiminnoksi. Maaliskuussa digipaino matkaa Jyväskylästä Lahteen.
Yhtiömuutosten lisäksi painotalo on ottanut tuotepalettiinsa myös digitaalisia tuotteita. Vuorista kiinnostaakin digitaalisten palveluiden ja painotöiden yhdistäminen, sillä toimitusjohtajan mielestä printin ja digin tarjoaminen käyvät PPD:lle luontevasti.
–Videot ja sähköinen markkinointi kiinnostavat painotöiden tilaajaakin. Yleensä tarvetta on molemmille, sillä samaa painotuotetta halutaan markkinoida perinteisesti printtinä ja samalla sähköisissä kanavissa ja somessa. Lukijat haluavat valita, miten ja missä viestinsä lukevat.
Yhtiö on kehittynyt vuosien varrella, mutta pitkäaikaiset asiakkaat ovat pysyneet. Pisin asiakassuhde on ollut vuodesta 1947 lähtien.
–Yhteyshenkilöt ovat vaihtuneet, mutta asiakas ei, Vuorinen sanoo.

Laatua koko alan kehitykseen

Vuorisen harteilla on myös Keskisuomalainen-konsernin laatu- ja ympäristöjohtajuus. Tämän lisäksi häntä kiinnostavat toiminnanohjaus ja sen kehittäminen.
–Paitsi koko konsernissa, myös PPD:llä haluamme, että palvelumme vastaa asiakkaan vastuullisuutta koskevia kriteereitä ja arvoja.
Vuorinen haluaa vaikuttaa myös koko alan laatukysymyksiin. Hänen mielestään hyvän laadun syntyhetki juurtaa jo alan opintoihin saakka. Vuorinen on mukana media-alan tutkintotoimikunnassa puheenjohtajana, vastuualueenaan media-alan ammattitutkinnot audiovisuaalisella, kuvallisen ilmaisun ja painoviestinnän puolella.
–On hienoa olla mukana kehittämässä alaa eteenpäin ja tarkastelemassa koko toimialaa laajemmin. Hyödynnän omaa kokemustani ja niitä viestejä, joita toimialan asiakkaat meiltä jatkossa toivovat.

Kiinnostavasta ulkoasusta digitaalisiin tuotteisiin

Vuorinen tuntee hyvin myös markkinointiviestinnän ja sivunvalmistuksen palvelut. PPD:n toimitusjohtajan pestin lisäksi Vuorinen toimii Mediatalo Keskisuomalaisen sivunvalmistusyhtiö Mediaseppien toimitusjohtajana. Hän on ollut myös käynnistämässä markkinointiviestintäyhtiö Kamuan toimintaa Mediaseppien startuppina. Vuorisen mielestä painopalvelut eivät tänä päivänä ole vain paperille painamista, vaan paljon muutakin.
–Painettu viesti on edelleen haluttu ja kiinnostava. sen huomioarvo on kova. Painotyö on osa markkinointiviestinnän ketjua, ja siinä aikataulut, joustavuus ja laatu ovat ykkösiä, näistä syntyy luottamus meidänkin toimintaan.
Myös PPD:n Studio tuottaa sivunvalmistuksen palveluita asiakkailleen.
–Taitamme tuotteet kiinnostavan näköisiksi julkaisuiksi ja teemme laadukkaan painotuotteen. Lisäksi meillä on erilaisia digitaalisia palveluita. Voimme tehdä sähköisen julkaisun tai tuottaa asiakkaallemme vaikka rikastetun näköislehden tai videon.