Petri Salovaarasta Lehtiseppien arkkipainon tuotantopäällikkö

Petri Salovaarasta tuli Lehtiseppien arkkipainon tuotantopäällikkö maaliskuussa 2023, kun Jyri Ruotsalainen siirtyi toisen yrityksen palvelukseen. Melkein puolet elämästään painoalalla työskennellyt Salovaara on nähnyt alan kehityksen aina 2000-luvun alusta tähän päivään saakka. Kohta 46-vuotiaan Salovaaran ura alkoi Repronetillä vuonna 2001 ja jatkui Esa Printillä dtp-asiantuntijana. Vuonna 2015 Esa Print ja Keskisuomalaisen omistuksessa oleva Kirjapaino Uusimaa yhdistyivät ja syntyi Painotalo Plus Digital Oy. Salovaara työskenteli digiosaston vetäjänä 2014–2016. Vuodesta 2016 alkaen Salovaara työskenteli tuotannonsuunnittelijana ennen uusinta työtehtäväänsä. Mikä Salovaaran on saanut pysymään alalla näin pitkään?

– Työnkuva on kehittynyt ja muuttunut kovasti vuosien aikana. Sen vuoksi olen täällä niin pitkään viihtynytkin, kun on aina välillä saanut uutta työtä ja mietittävää, Salovaara kertoo.

Petri Salovaaran uusi työ tuotantopäällikkönä on entuudestaan tuttua, sillä hän on vuosien aikana useammankin kerran tuurannut tuotantopäällikköjä tarpeen vaatiessa.

– Ei siis voi sanoa, että hyppäisin vieraaseen maailmaan. Siirtymä on siinä mielessä helppo, kun porukka on tuttua eikä työtehtäväkään ole täysin uusi.

Uutta Salovaaran työssä on kuitenkin 17 työntekijän esihenkilövastuu, vaikka työnjohto-oikeus hänen työssään on ollut ennenkin.

 

Salovaara uskoo yhä painoalan tulevaisuuteen

Pitkään on puhuttu siitä, miten digitalisaatio syrjäyttää painoalan. Mitä Salovaara ajattelee alan tulevaisuudesta?

– Ala on kehittynyt hurjasti siitä, kun tein reprohommia. Tekniikka on kehittynyt, aikataulut kiristyneet ja toiminta muuttunut ihan täysin niistä ajoista. Parissa kymmenessä vuodessa olen ehtinyt nähdä koneiden asennusta ja vanhojen purkua, seinien kaatamista ja uusien rakentamista. Onhan tämä hankala ala näinä päivinä, kun digitaalisuus on syönyt meidän arkkitoimintaa ja printtiä ylipäätään.

Salovaara ei kuitenkaan ole huolissaan alan jatkuvuudesta, sillä printtimedialla on edelleen paikkansa useissa eri tilanteissa ja uusia mahdollisuuksia löydetään jatkuvasti. Lehtisepillä korona-aika kiihdytti esimerkiksi pakkauspainamista.

– Tärkeintä on olla silmät auki ja miettiä, mihin suuntaan mennään.

Salovaaran mukaan iso konserni taustalla antaa mahdollisuuden pysyä mukana alan kehityksessä.

Vapaa-aikaansa Salovaara viettää perheen ja koiran kanssa. Kesäisin hän kalastaa.

– Elämässä kaikki on hyvin tällä hetkellä. Työ on isossa osassa, mutta kaikista tärkeintä on oma perhe, jonka ympärillä elämä pyörii.

Työn suhteen Salovaara toivoo, että voi olla kannattelemassa uskoa tulevaisuuteen.

– Meillä on hyvä porukka ja halutaan pitää hyvää fiilistä