Olutposti-lehti on aikansa kuva

Suomen Olutseuran puheenjohtaja Juha Sinisalo, Olutposti-lehden päätoimittaja Anikó Lehtinen ja kustantaja Jari ”Cyde” Hyttinen (Kuva: Harri Soinila)

 

Lehtisepillä painettavan Olutposti-lehden sivuilla näkyy selvästi olutkulttuurin trendien vaihtelu. Pitkään jatkuneen yhteistyön kulmakiviä ovat olleet nopeus ja laatu.

20-vuotta täyttänyt Olutposti-lehti on seurannut lehden sivuilla olutkulttuurin kehitystä. Lehti perustettiin Suomen Olutseuran jäsenlehdeksi vuonna 2001. Alkuaikoina lehdessä keskityttiin nimenomaan paikallisiin, jäsenistöä kiinnostaviin aiheisiin, muun muassa olutmatkailuun ja silloiseen olutkulttuuriin, joka on kokenut yllättävänkin suuri muutoksia vuosikymmenten aikana.

Muutokset olutkulttuurissa näkyvät muun muassa olutlajien esittelyissä ja -arvioissa, joissa maistellaan hyvinkin erityylisiä oluita kuin lehden alkuaikoina. Olutposti tarjoilee lukijoilleen myös nojatuolimatkoja, joiden tarve on viimeisen kahden vuoden aikana vain korostunut. Ajansaatossa on myös muuttunut Olutpostin ruokareseptiikka. Oluen kaverina tarjoillut liha- ja makkararuokareseptit ovat vaihtuneet kasvispainotteisimpiin vaihtoehtoihin.

Viimeisen vuoden aikana lehteen sekä verkkoon on avattu uusia aihealueita kuten Siideriposti, Tisleposti sekä Kotiolutposti. Näin Olutposti tavoittaa lähes kaikkien juomien ystävät ja pystyy esittelemään toistensa kulttuureja läpin juomalinjojen.

Olutposti-lehden löydät:

www.olutposti.fi

Instagram: @olutposti

 

Olutposti-lehden tyyli on näyttävä

Olutposti-lehden tyyli on näyttävä

Olutposti-lehti painetaan Lehtisepillä. Yhteistyö onkin jatkunut jo liki vuosikymmenen ajan. Lehtiseppien kumppanina asiakkaat saavat oman yhteyshenkilönsä, jonka kautta tilaus- ja toimitusketjut sujuvat jouhevasti. Lehtisepät on osa Mediatalo Keskisuomalaista, jonka monipuolisesta palveluvalikoimasta löytyy niin printti-, digi- ja suunnitteluosaamista asiakkaiden tarpeisiin.

– Meille Olutpostilaisille on hyvin tärkeää tukea kotimaista työtä ja siksi valitsimme yhteistyökumppaniksemme Lehtisepät. Haluamme omalta pieneltä osaltamme olla mukana rakentamassa yhteistä hyvää Suomeen, sanoo Olutposti-lehden kustantaja Jari Hyttinen.

– Kotimaisuuden lisäksi yhteistyö Lehtiseppien kanssa sujuu loistavasti: Lehtisepillä reagoidaan nopeasti ja laatu on aina priimaa. Me Olutpostilaiset olemme rentoa porukkaa, mutta asiat hoidetaan päällikkötason pieteetillä – samaa toimintakulttuuria edustaa mielestäni myös Lehtisepät, Hyttinen jatkaa.
Lehtisepillä painettava printtilehti toimii koko liiketoimintakonseptin keskiössä.

Juttukuvat työn alla

Juttukuvat työn alla

– Olen varma, että printtiformaatti tekee tulevina vuosina samanlaisen paluun kuin vinyylilevyt. Printtilehdessä hienointa on, että lehtiä voi keräillä kokoelmaksi ja niiden pariin voi aina palata uudestaan, Hyttinen kertoo.

Olutposti-lehden levikki on ollut viime vuosina hyvässä nousussa. Lehteä toimitetaan sen tilanneille, Suomen Olutseuran jäsenille, lukuisiin kumppanusravintoloihin, kaikkien K-Citymarkettien ja K-Supermarkettien kauppiaille sekä S- ja K- ryhmän päättäjille. Lehti leviää myös kaikkiin Alkon myymälöihin ja pääkonttoriin sekä se on jaossa valituissa tapahtumissa.

Olutposti-lehti on kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana mediaperheeksi. Olutposti toimii lukuisissa eri kanavissa ja tuottaa niin videoita, striimejä kuin podcastejakin. Tilaajat saavat jokaisen lehden mukana pientä extraa ja etuja kuten lukuoikeuden kaikkiin sähköisiinnäköislehtiin vuodesta 2015 lähtien.


Juhlavuoden kunniaksi ja pitkäaikaisen yhteistyön merkeissä painopalveluyhtiömme Lehtiseppien kanssa Olutposti tarjoaa kaikille halukkaille mahdollisuuden tutustua lehteen 20 € / ensimmäinen vuosi (norm. 28€).

Tilaukset verkossa osoitteessa www.olutposti.fi/kumppanuustilaus